Tottumiskysymyksiä

Mielenkiintoista kuinka reilun viikon jälkeen kaikki paikalliset kummallisuudet ja tavat alkavat tuntua normaaleilta käytännöiltä. Tällä hetkellä voisin jäädä tännekin. Asuisin siis Hong Kongissa ja Chicagossa. Varmaankin talvet Hong Kongissa ja lopun vuodesta Chicagossa. New York olisi hiukan liian hektinen asuinpaikka.

Eräs asia johon en välttämättä tottuisi tuli ilmi tänään aamiaisella. Tilasin mustikkalettuja ja sain lettuja mutta mustikat olivat väärennettyjä. Mitä ilmeisemmin Suomessakin saatavilla olevia pensasmustikoita. Ne maistuvat hiukan mustikoille, eivät ehkä ihan yhtä kirpeille, rakenne on erilainen ja isompiakin ovat.

Lisäksi täällä suojatiellä autojen eteen käveleminen edellyttää pientä varovaisuutta. Täällä kun on vasta astunut voimaan laki, joka edellyttää autoja pysähtymään suojatien eteen, kun aikaisemmin autoilijoiden on ainoastaan tarvinnut vain varoa. Mahtanut tarkoittaa pientä koukkausta ja torven huudattamista. Parin isomman poliisiratsian jälkeen autoilijoiden väistämisinto on kai alkanut kasvaa. En siltikään välttämättä kävelisi täällä suojatielle katsomatta.

Ja viimeisenä, televisioon pääsyni kunniaksi, hiukan lisää mainoksia. Suomessa mainoksissa vertaillaan yleensä mainostettavaa tuotetta vain johonkin samankaltaiseen tuotteeseen(Merkki X). Täällä ei pelätä vertailla muihin vastaaviin tuotteisiin, nimiä unohtamatta. Madza 3:n jälleenmyyntiarvo säilyy paremmin kuin Corollan, Jettan ja jonkun muun mallin. Subwayn patongeissa on ravintoarvot paremmin kohdillaan kuin McDonaldsin hampurilaisissa. Eikä tämä rajoitu ainoastaan tuotteisiin.

Kongressivaalit ovat lähestymässä ja se näkyy myös televisiossa. Eduskunta- ja muiden vaalien aikaan Suomessa pyörivät mainokset esittelevät vain ehdokkaan ominaisuuksia, niitäkin vain ympäripyöreästi. Täällä ei niinkään näe mainoksia, joissa ehdokkaat paisuttelevat omaa erinomaisuuttaan. Sen sijaan ehdokkaiden kannattajayhdistysten maksamat mainokset yrittävät mustamaalata vastaehdokkaita heidän tekemisillään: lainauksia sanomalehdistä, äänestyskäyttäytymistä sekä rahan liikkumista.

En tiedä menisikö vastaava läpi Suomessa. Mainoksissa ei kuitenkaan hyökätä suoraan henkilö vastaan, vaan heidän tekemisiinsä julkisuudessa. Eli eduskuntavaaleissa voitaisiin hyökätä Ile Kanervaa vastaan tekstariskandaalilla tai Vanhasta vastaan lahjussyytöksillä. Mikäli haluaa vaikuttaa omaan äänestyskäyttämiseensä eduskunnassa tehdyillä päätöksillä, kannattaa tarkistaa Kansan muisti -verkkopalvelusta mitä eduskunnassa onkaan edellisellä vaalikaudella tullutkaan päätettyä.

Satunnaisia ja eroja

Eilinen toteamus kaupungin elämästä normaalin päivärytmin mukaan pitää näin yhden päivän jälkeen osittain paikkansa. Kaduilla hiljenee huomattavasti pimeän tullessa, eli puoli seitsemän aikoihin. En sitten tiedä miten on sesonkiaikana kun kaupungissa on enemmän turisteja. Verrattuna New Yorkiin ja Hong Kongiin Chicago vaikuttaa pikkukaupungilta.

Lisäksi Chicago tuntuu ihmisläheisemmältä kaupungilta kuin New York tai Hong Kong. Äsken hotelille palatessani tunsin olevani enemmänkin amerikkalaisessa pikkukaupungissa kuin lähes yhdeksän miljoonan asukkaan suurkaupungissa. Johtuuko sitten katujen autiudesta, jalkakäytävien kapeudesta vai kivijalkakauppojen määrästä. Vai siitä, että tämäkin kaupunki on rakennettu autojen ehdoilla.

New Yorkiin verrattuna silmäänpistävää on kodittomien määrä. New Yorkissa ei näkynyt yhtäkään kerjäläistä tai koditonta, täällä heitä on ja yllättävän paljon, jopa lapsellisia yksinhuoltajia. En osaa sanoa mitenkä täällä sosiaalihuolto toimii tai onko New Yorkissa kodittomat vain siivottu näkyvistä? Täällä ei kuitenkaan ole näkynyt samanlaisia tapauksia kuin Hong Kongissa, jossa oli kerjuulla ihmisiä, joiden suomalaisen käsityksen mukaan pitäisi saada jatkuvaa apua ja huolenpitoa. Kuka jättää kerjuulle ihmisen, jonka naama on palanut tunnistamattomaan kuntoon?

Uuden Lincolnin mainoksessa soi muuten Major Tom, siitä alkukohdasta, jossa käydään vasta lähtölaskentaa läpi. Olisikohan kannattanut kuunnella loppuun asti.

New York vs. Chicago

Piti antaa tälle kirjoitukselle ensin nimeksi ”(Lisää) itsepalvelua ja edelläkävijyyttä” mutta Chicagon antama ensivaikutelma muutti sen nykyiseksi. Otsikkoon voisi lisätä vielä kolmanneksi kilpakumppaniksi Hong Kongin, koska sekin tullaan mainitsemaan. Joten kaikki kolme pilvenpiirtäjäkaupunkia ovat siis mukana.

Ensimmäinen ero New Yorkin ja Chicagon välillä on se, että toisen maanalaisessa eli metrossa tuntuu olevan valot päällä, myös tunneleissa. Lisäksi Chicagon metron vaunut ovat selvästi siistimmät kuin New Yorkissa mutta toisaalta väritykseltään ja olemukseltaan retrofuturistiselta 70-luvulta.

Seuraavan eron jokainen voi tarkistaa katsomalla kaupunkien silhuetteja. New Yorkin silhuetti on sahalaitainen johtuen vuoden 1916 kaavoituslaista, jolla yritettiin turvata auringonvalon pääsy kaduille estämällä liian korkeiden yhtenäisten seinäpintojen rakentaminen. Siksi esimerkiksi Empire State Buildingin seinissä on rakennukselle tunnistettavan hahmon antavat urat. Myöhemmin onneksi laki korvattiin ilmatilan kauppaamiseen pohjautuvalla säännöstöllä. Chicagossa tällaista yhtenäisiä seinäpintoja koskevaa sääntöä ei tietääkseni koskaan ollutkaan, joten kaupunkiin on jo alusta asti syntynyt rakennusten muodostamia kanjoneita, joissa autot (ja ihmiset) liikkuvat. Itse pidän enemmän tällaisista kanjoneista, joissa kulkiessa näkee katuja reunustavien talojen räystäille asti. New Yorkissa vanhempien talojen huiput ovat piilossa, eikä niitä näe kuin kauempaa. Hong Kongin pilvenpiirtäjät ja korkeammat rakennukset, vaikkeivät mitenkään säänneltyjä olekaan, eivät jotenkin vain muodosta samanlailla minua kiinnostavaa kaupunkia kuin Chicagossa. Mielenkiintoista on myös se, kuinka Chicagon silhuetti on suurin piirtein tasainen muutamia piikkejä lukuunottamatta. Siinä mielessä Chicago muistuttaakin hiukan Tamperetta, kuitenkin sillä erotuksella, että Tampereella tasainen linja kulkee 6 – 8 -kerroksen kohdalla, Chicagossa 20 – 30 -kerroksen kohdalla.

Muuten kaupunkina Chicago on luultavimmin kellosta riippuvainen – en tiedä varmaksi, koska tämä on vasta ensimmäinen ilta täällä – kaupunki elää niin sanotusti normaalia päivärytmiä. Normaalina päivärytminä voidaan pitää heräämistä aamulla, työskentelyä ja leikkiä päivällä, nukkumaanmenoa illalla ja nukkumista yöllä. Hotellin ikkunat ovat kaupungin vilkkaimmalle ostos- ja turistikadulle päin mutta näin yhdeltätoista illalla kadulla liikkuu vain satunnaisia turisteja. New Yorkissa Times Squarella oli näihin aikoihin vielä tuhansia ihmisiä. Hong Kongissa oli myös ihmisiä liikkeellä iltaisin muttei enää niin paljoa öiseen aikaan kuin New Yorkissa. Ei New Yorkia suotta kutsuta kaupungiksi joka ei nuku koskaan.

Vaikka ulkona onkin hiljaista, ei siellä ollut mitenkään vaarallisen oloista. New Yorkissa näin hiljaista tosin oli vain hotellini lähellä mutta siellä piti hiukan miettiä mihin on menossa ja miten sinne aikoo mennä. Ennen matkaa minua varoiteltiin Loopin alueesta, joka öisin hiljenee liike-elämän lähtiessä nukkumaan. Mutta jos sielläkin on yhtä hiljaista kuin täällä, niin miksi siellä olisi kuitenkaan vaarallisempaa? Jotenkin Chicago tuntuu pikkukaupungilta, isolta sellaiselta. Kaupungissa pitäisi olla myös ihmisiä, jotka asuisivat ja eläisivät myös keskustassa.

Missä sitten kohtasin alkuperäisen otsikon mukaisesti lisää itsepalvelua? Lentokentällä tietenkin. Helsinki-Vantaalla on ainakin käytössä itsepalvelupisteitä check-inin tekemiseksi mutta tarjolla on muitakin vaihtoehtoja, myös asiointi oikean ihmisen kanssa. Täällä se ei enää ollutkaan mahdollista. Tsekkaat itsesi lennolle koska kukaan muu ei sinua sinne tsekkaa. Otamme ainoastaan matkatavarasi vastaan. Julmaa mutta niin tehokasta. Itse tulen jatkossa asioimaan ko. automaatin kanssa, ellen sitten tee check-iniä internetissä.Jonkinmoista edelläkävijyyttä tämä maa osoittaa lentoyhtiöiden valinnoissa lennolla esitettäväksi musiikiksi. ”Party at 30.000ft” -soittolistalta kun löytyivät Rihannan, OMG:n ja muiden r’n’b-renkutuksien lisäksi sellaiset listahitit kuin Dennis Ferrerin Hey Hey ja Deadmau5in Ghost’n’Stuff, joku Kaskadekin siellä taisi olla. Lisäksi chill out -puolelta löytyi muun muassa Bent, Thievery Corporation ja Delerium.

Lentoyhtiön (Delta) valintojen edelläkävijyydeltä vie kuitenkin terää eilisen tivolivierailun aikana kuullut musiikkivalinnat. Selvästikin paikallisten mielestä tunnelmaa nostattavaa musiikkia on Cotton Eye Joe tai euroversiot vanhoista hiteistä kuten Bryan Adamsin Heavenista. Mikäli tarvitaan hiukan itämaista vaikutetta tunnelman nostamiseksi, soitetaan Samb-a-dagiota jatkuvalla luupilla.

Nitro (Youth Energy)

Tänään latasin akut. Tänään olin turvallisesti reunalla, taidan tosin olla ensi viikollakin. Luultavammin akut latautuvat yli kapasiteettinsa. Tänään olin ajelemassa muutamalla vuoristoradalla Six Flags Great Adventuressa. Sanoin Kraftwerkin keikan jälkeen ettei mikään tunnu enää miltään, eikä keikkarintamalla ole tuntunutkaan, sanon taas: “mikään ei tunnu miltään”.

Erona suomalaisiin vuoristoratoihin täällä pudotukset ovat jyrkempiä ja korkeampia sekä puisilla että uudemmilla vuoristoradoilla. Ja puurakenteisia ratoja rakennetaan edelleen, Suomessa Power Parkissa taitaa olla uusi puurakenteinen.

Uusissa puurakenteisissa vuoristoradoissa on hyvänä puolena kyydin pehmeys verrattuna vanhoihin. El Toro tarjosi pehmeää kyytiä, kun taas Rolling Thunder meinasi repiä pään irti. Metalliradat tarjoavat lähes aina mukavan kokemuksen. Kuitenkin El Toro oli päivän paras ajelu ja Nitro hyvänä kakkosena. Päivä on vain liian lyhyt käytettäksi jonoissa seisomiseen. Six Flags on keksinyt keinon siihenkin: maksullinen passi, jolla voi ohitella jonot ilman että joutuu heitetyksi ulos huvipuistosta.

Ja tässä vielä se biisi: Nitro (Youth Energy).

Mukavaa muuten kuinka täällä kaukoliikenteen busseissa sisävalot ovat oletuksena pois päältä. Yössä matkustaminen on parempaa pimeässä.

Turisti vai ei?

Tänään eräässä nimeltä mainitsemattoman hampurilaisketjun ravintolassa, josta muuten sai Dr. Pepperiä hanasta, istuin vierekkäisessä pöydässä suomalaisen pariskunnan kanssa. Oli mukavaa kuunnella kuinka avoimesti pystyy puhumaan, kun luulee ettei kukaan ympärillä olevista ymmärrä mitä sanot. Onko siitä sitten jotain haittaa?

Ei mielestäni, kunhan puhuu asioita, joista pystyisi puhumaan ympäristössä, jossa kaikki ymmärtäisivät mitä sanot. Tässä tapauksessa puheena oli Mondon ja Matkaopas-lehden(?) palkkojen erot ja vuosittaisten matkustuspäivien määrä. Lisäksi arvuuteltiin sitä, onko Suomen presidentti ainoa valtionpäämies, joka matkustaa valtiovierailuille normaaleilla reittilennoilla. Eli ei mitenkään hiljaa puhuttavia asioita kotonakaan.

Mutta jos puhuttavat asiat koskisivatkin valtionsalaisuuksia tai viereisen pöydän, mahdollisesti siis kanssakansalaisen ulkonäkö, niin mikä aiheuttaa sen oletuksen “ettei täällä nyt kukaan ymmärrä mitä me puhutaan”? New York nyt kuitenkin sattuu olemaan sen verran suosittu matkakohde, että Suomestakin joku tänne saattaa matkustaa. Hong Kongissakin laukkaradalla kun kaksi suomalaista nuorehkoa pariskuntaa arvosteli hevosia ja juomatarjoilua suhteellisen kovaan ääneen, en voinut olla hymyilemättä ja nauttia lisää pikaruokana tarjoiltua paahdettua ankkaa.

Eilen puhuin siitä kuinka paikallisilla saattaa lähteä mopo käsistä, niinkin tavallisista asioista kuin säästä puhuttaessa. Tänään Broadwayn alkupäässä kuljin läpi kadunpätkän, jonka nimi oli Canyon of Heroes. Katuun upotettujen laattojen perusteella siellä oli pidetty paraateja erilaisten asioiden kunniaksi. Tunnetuimpia saattavat olla astronauteille järjestetyt paraatit. Wikipedian mukaan kyseisiä paraateja on järjestetty myös valtiovieraille ja satunnaisille ns. amerikkalaisille sankareille. Suomessa kyseisen kaltaisen paraatin on tainnut saada vuoden ’95 jääkiekkomaajoukkue. Yhdysvalloissa vedetään siis tyylikkäästi yli ja Suomessa ei tehdä mitään.