Koska vuodesta 2001 - ainakin jollain tasolla – fanittamani Vitalic sattui olemaan kaupungissa samaan aikaan, oli minun pakko lisätä matkaohjelmaan ainakin yksi illanvietto hotellihuoneen ulkopuolella. Enkä voi sanoa olevani pettynyt illan esiintyjiin, yhteenkään kolmesta. Joiltain muilta osin illassa olisi ollut parantamisen varaa.
Puhutaan lähinnä yleisöstä. Yleisöstä, jota ensinnäkin oli yhtä paljon vaivautunut paikalle, kuin olisi ollut jonkun satunnaisen artistin keskiviikkokeikalla Klubilla. Puhutaan siis noin viidestäkymmenestä ihmisestä, joista tanssilattialla on parhaimmillaan puolet. Puhutaan siis yleisöstä, joka oli yksi flegmaattisimmista näkemistäni. Lisäksi suurin osa yleisöstä poistui jostain syystä paikalta Vitalicin setin puolivälissä.
Mutta se osa yleisöstä, joka tanssilattiaakin jaksoi täyttää oli sitten taas yksi monipuolisimmista: lätkäpohkeita sekä lippatukkia, flannellipaitaisia rokkareita, pyllynpyörittäjä-r’n’b-tyttösiä ja myös vanhempaa ikäpolvea. Osa edellä mainituista jopa ryhmälallatteli Poney Pt. 1:stä ennen keikkaa. Eräs lätkäpohje, jonka kanssa juttelin keikan jälkeen oli myös hiukan pettynyt yleisön vähyyteen. Mutta vuoden tuttavuuden jälkeen oli itse ainakin erittäin innoissaan ollut keikasta, eikä ollut joutunut pettymään.
Lämmittelijöistä ensinnä soittanut nimetön paikallinen kyky oli musiikillisesti lähimpänä sitä saundia, jota itsekin soitan / soittaisin. Liikuttiin siis tyylikkäästi elektropiereskelystä big room minimaliin. Kohokohtana mainittakoon se Percin raita, jonka omistan itsekin mutten taaskaan muista nimeä. Ennen Vitalicia soittanut Teenage Bad Girl liikkui sitten enemmänkin Off The Hookeissakin mahdollisesti toimivalla kreisibailauslinjalla: hassusta pomputtelusta reiviklassikoihin, kuten vaikka Altern8:n Frequecy.
Vitalic pääsi aloittamaan määrittämättömän hetken myöhässä, eikä keikka kuitenkaan päässyt alkamaan ilman ongelmia. Käytössä ollut JazzMutant Lemur näytti sammuilevan itsekseen. Onneksi lavateknikko sai laitteen toimimaan hiukan johtoja heiluttelemalla. Taustaprojisointiin käytetyn videoseinän peittona olleet puoliläpäisevät peilit olivat hyvä keino päästä tarkkailemaan mitä lavalla tapahtui ja minkälaisilla laitteilla. Jo mainitun Lemurin lisäksi käytössä oli MacBookilla pyörinyt Ableton Live, jokin syna (näytti hiukan miniMoogilta) ja iso studiomikseri. Lavalla oli myös mikrofoni, jota ei kuitenkaan käytetty mihinkään. Toivottavasti sitä ei olisi tarvittu encorena joskus kuultuun Miss Kittin -versiointiin / rakkauslauluun. Luultavammin puuttuvaan encoreen olisi myös kuulunut ainakin Poney Pt. 1 ja/tai 2. Onneksi setin aikana kuultiin itselle ne isoimmat hitit: La Rock 01, Newman, Juliet India, Second Lives ja My Friend Dario. La Rockin tahdissa pomppimisen aikana kengänpohjan läpi tunkeutui lasinsirpale, joka ei onneksi ehtinyt tehdä reikää jalkapohjaan; kengänpohjasta sirpaleen tosin joutui kaivamaan pois kaljatölkistä taiteilulla työkalulla.
Keikkapaikalta kaupunkiin palatessani sainkin sitten tutustua paikalliseen elämänmenoon siihen parhaalla mahdollisella tavalla. Mikäänhän ei ole sen paikallisempaa kuin paikallisliikenteen linja-auton yövuoro lähiöstä keskustaan tai toisinpäin. En voi sanoa tunteneeni itseäni käänteiseksi Rosa Parksiksi, koska en istunut istuimella, joka ei olisi minulle tarkoitettu. Ihmetytti vain kulkevatko valkonaamat täällä normaalisti yöllä bussilla ollenkaan, vai pelkästään taksilla?