Tänään eräässä nimeltä mainitsemattoman hampurilaisketjun ravintolassa, josta muuten sai Dr. Pepperiä hanasta, istuin vierekkäisessä pöydässä suomalaisen pariskunnan kanssa. Oli mukavaa kuunnella kuinka avoimesti pystyy puhumaan, kun luulee ettei kukaan ympärillä olevista ymmärrä mitä sanot. Onko siitä sitten jotain haittaa?
Ei mielestäni, kunhan puhuu asioita, joista pystyisi puhumaan ympäristössä, jossa kaikki ymmärtäisivät mitä sanot. Tässä tapauksessa puheena oli Mondon ja Matkaopas-lehden(?) palkkojen erot ja vuosittaisten matkustuspäivien määrä. Lisäksi arvuuteltiin sitä, onko Suomen presidentti ainoa valtionpäämies, joka matkustaa valtiovierailuille normaaleilla reittilennoilla. Eli ei mitenkään hiljaa puhuttavia asioita kotonakaan.
Mutta jos puhuttavat asiat koskisivatkin valtionsalaisuuksia tai viereisen pöydän, mahdollisesti siis kanssakansalaisen ulkonäkö, niin mikä aiheuttaa sen oletuksen ”ettei täällä nyt kukaan ymmärrä mitä me puhutaan”? New York nyt kuitenkin sattuu olemaan sen verran suosittu matkakohde, että Suomestakin joku tänne saattaa matkustaa. Hong Kongissakin laukkaradalla kun kaksi suomalaista nuorehkoa pariskuntaa arvosteli hevosia ja juomatarjoilua suhteellisen kovaan ääneen, en voinut olla hymyilemättä ja nauttia lisää pikaruokana tarjoiltua paahdettua ankkaa.
Eilen puhuin siitä kuinka paikallisilla saattaa lähteä mopo käsistä, niinkin tavallisista asioista kuin säästä puhuttaessa. Tänään Broadwayn alkupäässä kuljin läpi kadunpätkän, jonka nimi oli Canyon of Heroes. Katuun upotettujen laattojen perusteella siellä oli pidetty paraateja erilaisten asioiden kunniaksi. Tunnetuimpia saattavat olla astronauteille järjestetyt paraatit. Wikipedian mukaan kyseisiä paraateja on järjestetty myös valtiovieraille ja satunnaisille ns. amerikkalaisille sankareille. Suomessa kyseisen kaltaisen paraatin on tainnut saada vuoden ’95 jääkiekkomaajoukkue. Yhdysvalloissa vedetään siis tyylikkäästi yli ja Suomessa ei tehdä mitään.