Arkkitehtuuri ja UX: käyttäjä

Otsikkokuva: arkkitehtuuri ja UX: käyttäjä

[P]reservation of architecture as a profession is based on the denial of the user.

Lainaus on alunperin Jonathan Hillin kirjasta Actions of Architecture, ja Antti Pirinen käyttää sitä kirjoituksessaan The User – a Thousand-Headed Monster? esimerkkinä käyttäjän merkityksen väheksymisestä arkkitehtuurissa. Pirisen mukaan arkkitehtuuri näkee käyttäjän, asukkaan ongelmana, peläten käyttäjän maun rajoittavan arkkitehtuurin taiteellista itsenäisyyttä.

A common answer is that architecture is always done for the user and that a good designer does not need the user to produce high quality solutions.

Myönnän että olen syyllistynyt samaan suunnitellessani käyttöliittymiä. Käyttäjäkeskeisessä suunnittelussa pitää tuntea käyttäjä. Kaikkia käyttäjiä ei voi koskaan tuntea mutta keräämällä tarpeeksi tietoa mahdollisista käyttäjistä, voidaan vetää johtopäätöksiä kenelle suunnitelmia tehdään.

It is useful for design professionals to recognize their own perceptions of the user.

Oletuskäyttäjäni? Näkövammainen, heikot motoriset kyvyt ja selaa nettiä kännykällä. Ei kuulosta ehkä käyttäjältä, joka olisi peruskäyttäjä kun on määritelty käyttäjäryhmät, tutkittu käyttäjädataa ja haastateltu sidosryhmiä.

Pirisen mukaan asunnon käyttäjän aikaisemmat kodit sekä tarjolla oleva asuntokanta muokkaavat käyttäjien kokemuksia ja sitä mikä heidän mielestään on mahdollista. Käyttöliittymien kohdalla pätevät osin samat asiat. Käyttöliittymissä käyttäjien kokemuksia muokkaavat heidän käyttämänsä, muiden suunnittelemat käyttöliittymät, asukkaat usein käyttävät pääasiassa omaa kotiaan suurimman osan ajastaan ja saavat käsityksen muusta asuntokannasta median välityksellä.

Kuten UX-suunnittelussa, arkkitehtuurissa käyttäjän ja lopullisen tuotteen suhteen määrittelevät kulttuuri, suunnittelun trendit, normit ja säännökset sekä olemassa oleva teknologia. Usein myös käy niin, että käyttäjä joutuu tyytymään ratkaisuun, joka ei ole ideaali. Usein kyseessä on se, ettei vaihtoehtoja yksinkertaisesti ole. Sinun nyt vain on pakko asioida TE-keskuksen verkkopalvelussa, eikä sinulla ole varaa maksaa vuokraa asunnosta, joka olisi lähempänä keskustaa.

Yksittäisen käyttäjän tarpeiden huomioiminen on resurssien tuhlausta. En sano että käyttäjällä ei pitäisi olla mitään sananvaltaa lopulliseen tuotteeseen, enkä myöskään halua että lopullinen tuote on kaikille sopiva, one size fits all. Arkkitehtuurissa käyttäjä voi muokata lopullista tuotetta valitsemalla pintamateriaaleja ja huonekalut, käyttöliittymissä ei yleensä ole edes mahdollisuutta muokkaukseen.

Good housing architecture always exceeds the user’s immediate expectations.

Tämä pätee myös UX-suunnitteluun. Kun käyttäjän tarpeista täytetään ne odottamattomatkin, tulee tuotteesta mahdollisesti jopa haluttu, pelkän käytettävän sijaan.

Mustekynä ja UX

Kuulakärkikynä

Kuulakärkikynä

Monestiko olet napsutellut mustekynää hermostuksissasi tai vain kuluttaaksesi aikaa taas yhdessä turhalta tuntuvassa palaverissa. Mutta onko mustekynää suunniteltu rauhoittumiseen tai ajankuluksi? Mitä luultavimmin ei mutta entä jos oletetaan toisin? Syyskuussa järjestetyssä SIGCHI Finlandin Käytettävyys & käyttökokemus -tapahtumassa Sarah Diefenbach piti esityksen, jonka aiheena oli vuorovaikutuksen estetiikka. Hänen mukaansa vuorovaikutuksessa on kaksi puolta: miksi ja kuinka.

Miksi liittyy käyttäjäkokemukseen ja syihin, joiden vuoksi laitteita halutaan käyttää, kuinka taas siihen, miten erilaisilla vuorovaikutuksen muodoilla voidaan luoda emootioita käyttötilanteessa. Jos halutaan luoda innostunut tunnelma käyttötilanteessa, kannattaa käyttää vuorovaikutustapaa, joka mahdollistaa nopean vuorovaikutuksen. Odottavaa tunnelmaa voidaan luoda käyttämällä vuorovaikutustapaa, joka pakottaa hidastamaan vuorovaikutusta tuotteen kanssa.

Miten tämä liittyy sitten mustekyniin, tarkemmin sanottuna kuulakärkikyniin, sellaisiin, joista saa kärjen esille painamalla / kääntämällä ja joka yleensä naksahtaa. Tapani mukaan mietin asiaa kun naksuttelin yhtä sellaista ja yhdistin naksahtelun yllämainittuun vuorovaikutuksen luomaan emootioon.

Jos olet hermostunut tai turhautunut tai aika tuntuu matelevan haluat tehdä jotain käsilläsi. Ja yleensä kuulakärkikynä on ensimmäinen asia, joka käsiisi osuu. Mutta auttaako naksuttelu mihinkään edellä mainituista asioista?

Ajan kulumiseen naksuttelu auttanee hetkellisesti kun on edes jotain tekemistä. Hermostuneisuuteen äkillisten naksahdusten tuoma tunne ei varsinaisesti auta, varsinkaan jos et ole ainoa naksauttelija huoneessa.

Entä jos kuulakärkikynä olisikin suunniteltu toisin, ajateltu myös toissijaisia toimintoja kuten juuri naksauttelua hermostuneissa tilanteissa? Jos kuulakärkikynässä olisikin kaksi eri tilaa: normaalikäyttötila ja hermostuneisuustila. Hermostuneisuustila tulisi tietysti käyttöön kun kynä tunnistaisi hermostuneisuuden oireet: hikoilun, kohoneen sydämenlyöntitiheyden ja alkavan naksuttelun.

Hermostuneisuustilassa kuulakärkikynän toiminta muuttuu. Kynän kärjen esiintuominen, joka siis normaalitilassa on nopea, naksauttelua aiheuttava tapahtuma hidastuu. Samalla naksahtelu häviää. Hermostuneisuustilassa kynä myös rajoittaa kynänkärjen esiintuomisen taajuutta. Taajuus on maksimissaan ihmisen leposykettä vastaava, eli noin 60 naksahdusta minuutissa, jolloin myös käyttäjän sydämensyke pienenee.

Kysymys tietysti kuuluu, että kuinka tärkeää tällaisten toissijaisten toimintojen huomioiminen on. Tässä tilanteessa ei ehkä ole niinkään tärkeää. Helpommin hermostuneisuutta voi ehkäistä toisilla keinoilla. Mutta kuten tässäkin tapauksessa nähdään, monilla jokapäiväisillä käyttötavaroilla on toissijaisia käyttötarkoituksia. Tuotteita ei ehkä edes käytetä tietoisesti näihin toissijaisiin käyttötarkoituksiin mutta ne tulisi ainakin ottaa huomioon tuotetta suunniteltaessa.

Kuulakärkikynän kuva flickr-käyttäjältä eike