Vaa’at

Henri Viitanen

Otsikkokuva: Vaa'at

You never look doorknob the same.

Syytän Don Normania ja hänen kirjaansa Design of Everyday Things siitä, etten voi enää käyttää tavallisiakaan laitteita ajattelematta niiden aiheuttamaa käyttäjäkokemusta, mikä siihen vaikuttaa ja UX-suunnittelijaa laitteen kehitystiimissä.

Tiedän etten ole aina hän, joka takertuu pienimpiin yksityiskohtiin mutta epäjohdonmukaisuus samankaltaisten laitteiden, tässä tapauksessa hedelmävaakojen, välillä voi ärsyttää minua suunnattomasti. Varsinkin jos laitteita käyttää lähes päivittäin.

Tämä ei kuitenkaan ole sama asia kun arastelen käyttää laitetta, jota en tunne; jota en ole käyttänyt aiemmin, jolloin käyttö vaikeutuu tai estyy kokonaan. Hyvänä esimerkkinä älypuhelin, jollaista en (vielä) omista ja jos lainaan jonkun muun puhelinta hetkeksi, pelkään rikkovani sen.

HeVi-osasto(i)lla

Seuraavassa esittelen neljä vaakaa, joissa kaikissa on erilainen käyttöliittymä. Näppäinten asettelun lisäksi vaa’oissa on eroja siinä mistä tuotteeseen liimattava tarra tulostuu. Tee testi samalla kun luet vaakaesittelyä: yritä löytää näppäimistöä esittävästä kuvasta näppäin jossa on numero 41. Millä vaa’alla se onnistui helpoiten? Entä vaikeammin? Miksi näin on?

Sokos-Herkku Tampere

Sokos-Herkku Tampereen vaaka, jossa yhdellätoista jaolliset näppäinrivit

Sokos-Herkku Tampere, 11 on parempi kuin 10

Tampereen Sokos-Herkun vaaka on vastine on Spinal Tap -elokuvassa esiintyvälle vahvistimelle: miksi lopettaa kymppiin kun yksitoista on yhtä parempi. Ihmiskunta ei vain ole hyvä laskemaan ja arvioimaan muita kuin kymmenen luvun osiin jaettuja lukusarjoja. Tämä johtunee luultavasti siitä, että meillä on kymmenen sormea.

S-Market Hervanta

S-Market Hervannan vaaka, jossa yhdeksällä jaolliset näppäinrivit

S-Market Hervanta, opiskelijat osaavat jakaa yhdeksällä?

Ketju on sama, vaaka on eri. Luulisi että vaakojen hankinnan voisi kilpailuttaa ja keskittää siten, että edes samalla ketjulla olisi samanlaiset vaa’at.

K-Supermarket Kuninkaankulma

K-Supermarket Kuninkaankulman vaaka, jonka näppäimistö on jaettu osiin: kahdeksalla ja kuudella jaollisiin riviehin

K-Supermarket Kuninkaankulma, osiin jaettu.

Kuninkaankulman HeVi-osastolta löytyvä vaaka vie käyttöliittymän näppäinasettelun uudelle tasolle jakamalla näppäimistön osiin, jotka eivät ole edes keskenään samanlaisia. Myös tässä vaa’assa näppäimet on rivitetty muuten kuin kymmenellä jaollisesti, jopa kahdella eri tavalla: kahdeksan tai kuusi näppäintä per rivi. Lisäksi kuuden näppäimen rivistöt eivät ala niin sanotusti alusta (rivi alkaa alusta, kun rivin ensimmäinen luku päättyy numeroon yksi).

Kuninkaankulman vaaka on myös näistä vaa’oista ainoa, jossa tarra tulostuu näppäimistön yhteydestä eikä punnitustason alta.

Prisma Koivistonkylä

Prisma Koivistonkylän vaaka, jossa kymmennellä jaolliset näppäinrivit

Prisma Koivistonkylä, yllättävän normaali

Löysitkö näppäimen 41 nopeammin tästä näppäimistöstä kuin aikaisemmista, vai tuntuiko sen löytyminen kestävän yhtä kauan? Jos näppäimen löytyminen tuntui vievän yhtä kauan kuin muissakin voi syynä olla suuren tietomäärän silmäilemisen vaikeus tai sitten muiden esitettyjen näppäinasetteluista johtuvat odotukset huonosta käyttäjäkokemuksesta.

Miksi?

Miksi hedelmävaakojen käyttöliittymät eroavat näinkin paljon toisistaan? Eihän käyttöliittymä varsinaisesti ole hirveän monimutkainen: aseta punnittava tuote vaa’alle, valitse punnittava tuote ja ota tulostettu tarra liimattavaksi tuotteeseen.

Luultavasti kyse on vain standardoinnin puutteesta. Tai sitten kukaan ei ole oikeasti miettinyt asiaa, eikä edes ajatellut että näppäinten asettelu käyttöliittymässä voisi aiheuttaa ongelmia käyttäjälle.

Käyttöliittymässä on aina ongelma, jos se tulee näkyväksi käyttäjälle. Ei kukaan kiinnitä tietokoneen näppäimistöön mitään huomiota niin kauan kuin kaikki näppäimet toimivat ja ovat omilla paikoillaan. Käyttöliittymää voitaisiin siis ajatella jopa kehon jatkeena: ei käden toimintaankaan kiinnitä huomiota ennen kuin se murtuu.

Parempaa punnitsemista

Kuinka hedelmävaakojen ongelmat voitaisiin korjata? UX-suunnittelijana ja käyttäjänä ehdottaisin seuraavaa: parannetaan muistettavuutta ja johdonmukaisuutta sekä luodaan yhteys todellisen maailman ja vaa’an välille.

Muistan vielä ajat jolloin hedelmävaakojen näppäimissä oli punnittavan tuotteen kuva ja nimi. Jos näin olisi edelleen, ei käyttäjän tarvitsisi välttämättä muistaa punnittavan tuotteen numeroa, joka luki kyltissä tuotteen ohessa. Miksei tuotteiden kuvia sitten enää ole näppäimissä? Ehkä hevi-osastojen valikoima on jatkuvasti sellaisten muutosten kourissa, ettei näppäinkuvien päivittäminen ole taloudellisesti järkevää.

Mikäli näppäinkuvien vaihtaminen ei tule kyseeseen, eräs keino muistettavuuden parantamiseksi tuli vastaan italialaisessa marketissa. Siellä vaa’alle syötetään punnittavan tuotteen numero numeronäppäimillä. Numeron syöttämisen jälkeen vaaka näyttää numeroa vastaavan tuotteen kuvan ja nimen, jos tuote on oikea, käyttäjä vahvistaa asian ja vaaka tulostaa tarran tuotteeseen liimattavaksi. Tämä tosin lisää käyttäjän tekemän työn määrää muttei luultavasti sen enempää kuin oikean näppäimen etsiminen perusvaa’oista.

Helpoin keino kuitenkin olisi ihan maalaisjärkeilyllä standardoida vaakojen näppäinasettelu helposti opittavaksi ja muistettavaksi. On oletettevaa että ihmiset osaavat hahmottaa lukuja tietyn suuruisina kokonaisuuksina ja oletettavasti tuo kokonaisuus jaollinen kymmenellä. Huomattavasti vaikeampaa on hahmottaa lukusarjoja, jotka sisältävät vaikka seitsemän numeroa.

Myös numeroiden silmäilyä voi helpottaa. Suuren tietomäärän silmäilyssä auttaa, jos tietosisältö on muotoiltu siten, että silmäily on helppoa. Siihen on syynsä miksi tekstirivien välissä on tyhjää tilaa. Samoin vaa’an näppäinrivien väleissä voi olla tyhjää tilaa, jolloin silmän olisi helppo seurata rivejä.

Miksi edes tartuin tällaiseen pikkuseikkaan ja kirjoitin siitä näinkin pitkästi? Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että maailma on juuri niin käyttäjäystävällinen kuin sen käytettävyydeltään huonoin osa. Siksi myös käytettävyyden pienet yksityiskohdat merkitsevät.

Arkkitehtuuri ja UX: käyttäjä

Henri Viitanen

Otsikkokuva: arkkitehtuuri ja UX: käyttäjä

[P]reservation of architecture as a profession is based on the denial of the user.

Lainaus on alunperin Jonathan Hillin kirjasta Actions of Architecture, ja Antti Pirinen käyttää sitä kirjoituksessaan The User – a Thousand-Headed Monster? esimerkkinä käyttäjän merkityksen väheksymisestä arkkitehtuurissa. Pirisen mukaan arkkitehtuuri näkee käyttäjän, asukkaan ongelmana, peläten käyttäjän maun rajoittavan arkkitehtuurin taiteellista itsenäisyyttä.

A common answer is that architecture is always done for the user and that a good designer does not need the user to produce high quality solutions.

Myönnän että olen syyllistynyt samaan suunnitellessani käyttöliittymiä. Käyttäjäkeskeisessä suunnittelussa pitää tuntea käyttäjä. Kaikkia käyttäjiä ei voi koskaan tuntea mutta keräämällä tarpeeksi tietoa mahdollisista käyttäjistä, voidaan vetää johtopäätöksiä kenelle suunnitelmia tehdään.

It is useful for design professionals to recognize their own perceptions of the user.

Oletuskäyttäjäni? Näkövammainen, heikot motoriset kyvyt ja selaa nettiä kännykällä. Ei kuulosta ehkä käyttäjältä, joka olisi peruskäyttäjä kun on määritelty käyttäjäryhmät, tutkittu käyttäjädataa ja haastateltu sidosryhmiä.

Pirisen mukaan asunnon käyttäjän aikaisemmat kodit sekä tarjolla oleva asuntokanta muokkaavat käyttäjien kokemuksia ja sitä mikä heidän mielestään on mahdollista. Käyttöliittymien kohdalla pätevät osin samat asiat. Käyttöliittymissä käyttäjien kokemuksia muokkaavat heidän käyttämänsä, muiden suunnittelemat käyttöliittymät, asukkaat usein käyttävät pääasiassa omaa kotiaan suurimman osan ajastaan ja saavat käsityksen muusta asuntokannasta median välityksellä.

Kuten UX-suunnittelussa, arkkitehtuurissa käyttäjän ja lopullisen tuotteen suhteen määrittelevät kulttuuri, suunnittelun trendit, normit ja säännökset sekä olemassa oleva teknologia. Usein myös käy niin, että käyttäjä joutuu tyytymään ratkaisuun, joka ei ole ideaali. Usein kyseessä on se, ettei vaihtoehtoja yksinkertaisesti ole. Sinun nyt vain on pakko asioida TE-keskuksen verkkopalvelussa, eikä sinulla ole varaa maksaa vuokraa asunnosta, joka olisi lähempänä keskustaa.

Yksittäisen käyttäjän tarpeiden huomioiminen on resurssien tuhlausta. En sano että käyttäjällä ei pitäisi olla mitään sananvaltaa lopulliseen tuotteeseen, enkä myöskään halua että lopullinen tuote on kaikille sopiva, one size fits all. Arkkitehtuurissa käyttäjä voi muokata lopullista tuotetta valitsemalla pintamateriaaleja ja huonekalut, käyttöliittymissä ei yleensä ole edes mahdollisuutta muokkaukseen.

Good housing architecture always exceeds the user’s immediate expectations.

Tämä pätee myös UX-suunnitteluun. Kun käyttäjän tarpeista täytetään ne odottamattomatkin, tulee tuotteesta mahdollisesti jopa haluttu, pelkän käytettävän sijaan.

Käyttäjäkokemus ja sen tasot

Henri Viitanen

Twiittasin keväällä Arlan maitopurkista ja sen pohjassa olevasta, ilahduttavasta yllätyksestä.

Purkin pohjassa on olento, joka näyttää kehottavan pitämään purkin pohjan piilossa. Hauska yllätys, jonka näkee vain sattumalta. Jos kyseessä olisi tietotekninen sovellus, joku voisi kutsua olentoa nimellä “one free interaction“, eli se on jotain, joka ei häiritse varsinaista käyttöä mutta on löydettävissä varsinaisen käytön yhteydessä ja ilahduttaa käyttäjää.

Vaikka sanoinkin käyttäjäkokemuksen nousseen uudelle tasolle, myönnän etten tiennyt mitä tasoja käyttäjäkokemuksella edes on. Tiesin vain ettei tämä maitopurkki ollut enää se sama vanha maitopurkki.

Viime viikolla tuli vastaan blogikirjoitus, jonka aiheena on “UX Maturity Model: From Usable to Delightful“, suomeksi voitaisiin puhua käyttäjäkokemuksen kypsyyden tai henkisestä kasvun, kehittymisen mallintamisesta. Mallin mukaan käyttäjäkokemus kehittyy tuotteesta, joka on käytettävä kohti tuotetta, joka käytettävän lisäksi myös hyödyllinen, haluttava ja ilahduttava.

Käyttökokemuksen kehittymisen kuvaus

Käyttökokemuksen kehittyminen käytettävästä kohti ilahduttavaa.

Maitopurkki ja käyttäjäkokemus kuulostaa ehkä hiukan hassulta yhdistelmältä ajatella keskenään mutta käyttäjäkokemus on kaikkialla ja siksi ei pitäisi olla miettimättä myöskään jokapäiväisiä käyttöesineitä. Mutta kuinka käyttäjäkokemus on sitten kehittynyt pohjassa olevan olennon myötä?

Pahvinen maitopurkki on aina ollut mielestäni käytettävä ja hyödyllinenkin: maito pysyy tallessa ja sen saa helposti mukiin. Maitopurkki voisi olla hyödyllisempi jos se olisi lasia tai muuten läpinäkyvä, silloin voisi helposti tarkastaa kuinka paljon maitoa on jäljellä. Teollisuus on luultavasti kuitenkin asettanut suunnittelulle reunaehdot tässä tapauksessa. Valio päivitti maitopurkkia lisäämällä pahviseen purkkiin muovisen kierrekorkin, jolloin avaaminen on helpompaa ja maitopurkin sulkeminenkin onnistuu paremmin.

Joitakin uusi korkki saattaa ilahduttaa, useampi varmasti on vain halunnut maitopurkin, jonka voi sulkea. Voidaan siis katsoa että maitopurkin käyttökokemus on kehittynyt.

Arlan olento ei kuitenkaan tunnu mitenkään haluttavalta, joten onko maitopurkin käyttäjäkokemus siis kehittynyt? Mielestäni on. Arlan maitopurkki on hypännyt haluttavan yli suoraan ilahduttavaan, jolloin voidaan miettiä onko siitä tullut samalla myös haluttavampi.

Käyttökokemusta voi siis kehittää ja kehittymisen testaamiseen käytetään tasokohtaisia testejä, joista voi lukea lisää UX Maturity Model: From Usable to Delightful -kirjoituksesta. Käyttäjäkokemus eli UX koskettaa kaikkia, joten siihen on hyvä kiinnittää huomiota jopa maitopurkissa.

Miksi UX-suunnittelijoiden tarvitsee ajatella arkkitehtien tavoin?

Henri Viitanen

Tämän kysymyksen esittää Rima Reda UX Magazinessa julkaistussa artikkelissaan “Why UX Designers Need to Think like Architects“. Kysymys on erittäin hyvä, itsekin olen asiaa miettinyt useaan otteeseen. Kun lukee arkkitehtuurin teoriaa ja arkkitehtuurista yleensä, huomaa että molemmilla aloilla kyseessä on käyttäjäkokemuksen suunnittelu. Mittakaava on vain hieman eri.

The UX canvas is, of course, the web, which is theoretically limitless, and our sites and applications tend to function as independent worlds that have little or nothing to do with other sites and applications. When we begin a project, we are essentially designing a self-contained community that rarely, if ever, interacts with other sites or apps.

In this way, user experience designers function as urban planners, guiding the orderly development of a community. Our information architecture is the laying of the foundation; navigation design maps out the network of roads, leading to and connecting the various sections of our site. We know that if these elements are not sound, are not intuitive and logical, our community will be difficult and frustrating to maneuver.

Omat ajatukseni arkkitehtuurin ja UX-suunnittelun välisistä yhteyksistä ovat kuitenkin hieman erilaiset. En näe UX-suunnittelua kaupunkisuunnitteluna, vaan arkkitehtisuunnitteluna. Sivusto internetissä vastaa rakennusta kaupungissa, verkkoprotokollat liikenneinfrastruktuuria ja niin edelleen.

Yksikään rakennus ei ole kaupungissa yksinään, eikä yksikään internetsivusto ole olemassa tyhjiössä. Konteksti on aina olemassa, eikä sitä voi ohittaa.

Kontekstia voi kuitenkin lähestyä eri tavoin, niin arkkitehtuurissa kuin UX-suunnittelussa. Postmodernissa arkkitehtuurissa konteksti ja historiallisuus voivat olla suuressakin osassa, otetaan muotokieleen mallia paikan historiasta tai naapurirakennuksista. Yleensä postmodernismi kuitenkin haluaa leikitellä lainatulla muotokielellä, kuten vaikka muuttaa elementtien mittasuhteita.

Modernissa arkkitehtuurissa taas yritettiin murtautua vapaaksi kaikesta historiallisuudesta. Mutta kuten käyttöliittymissä, myös arkkitehtuurissa on olemassa elementtejä, joiden luonnetta ei voi keksiä uudestaan, ovi on aina ovi, vaikka olisikin pyöreä.

Joten vaikka sivustot eivät varsinaisesti ole vuorovaikutuksessa keskenään, käyttäjä on vuorovaikutuksessa molempien sivustojen kanssa. Samalla käyttäjä tuo aina mukanaan omat odotuksensa siitä kuinka sivuston tulisi toimia. Sama pätee rakennuksiin.

 

Facebook-hylkiö(kö)

Henri Viitanen

fb-hylkio640x300

Haluan olla kaikkialla, kaikkien kanssa, kaiken aikaa. Elisa

Tuleeko ihmisestä Facebook-hylkiö, jos hän lopettaa Facebookin käytön? Facebookin käytön lopettaminen tulee esille aika ajoin. Tällä hetkellä ajankohtaiseksi aiheen tekee ainakin Tero Karpin väitös Facebookista, Disconnect.Me. User Engagement and Facebook. Väitöskirja löytyy osoitteesta https://www.doria.fi/handle/10024/95616. En ole lukenut väitöskirjaa vielä kunnolla, joten en voi sitä juurikaan kommentoida.

Aion kuitenkin käydä läpi kokemuksiani ja ajatuksiani määrittämättömän pituisesta Facebook-tauosta, joka alkoi viime kesänä. En siis ole varsinaisesti lopettanut Facebookin käyttöä, käyttäjätili on edelleen olemassa mutta se on deaktivoitu ja pitää aktivoida jos sitä haluaa vielä käyttää. En siis olekaan päässyt täydellisesti irti Facebookin koukusta, vaan on olemassa turvaverkko, joka mahdollistaa paluun, jos joskus ratkean.

Miksi tauolle?

Tutkijalle mielenkiintoista on se, miten paljon Facebookista eroamisesta nykyään kuitenkin puhutaan ja sitä suunnitellaan, sanoo Karppi.

Miksi sitten aloin pitää taukoa? En itse asiassa ole täysin varma. Useamman kuukauden kuitenkin mietin tauon aloittamista. Pidin useampiakin muutaman päivän pituisia Facebook-lakkoja ja koitin aikatauluttaa käyttöä, niissä kuitenkaan onnistumatta.

Tauon aloittamisen jälkeen huomasin selittäväni taukoa itselleni sillä, etten keksinyt tarpeeksi sellaisia syitä, jotka olisivat puoltaneet käytön jatkamista: ei ollut toimintoja, joita en olisi voinut tehdä Facebookin ulkopuolellakin. Puhutaan näistä toiminnoista kohta hieman enemmän mutta niihin sisältyy muun muassa yhteydenpito kavereiden kanssa.

Voi myös hyvinkin olla että kaikki johtuu vain näyttämisen halusta; pystyn vastustamaan korporaation houkutuksia, en ole koukussa.

Lisäksi luulen että käytön lopettamisen taustalla oli tunne siitä, että koin Facebookin jotenkin häiritsevän normaalia elämää, tai ainakin vievän liikaa aikaa niiltä tehtäviltä, joita tietokoneella halusin hoitaa. Voin siis sanoa olleeni koukussa Facebookin käyttöön. Onneksi en kuitenkaan omistanut puhelinta, jolla Facebookin käyttö olisi mitenkään nopeaa tai helppoa.

Ongelman myöntäminen oli ensimmäinen askel kohti riippumattomuutta, toinen oli käytön lopettaminen. Tällä hetkellä olen kuitenkin kuin karkkilakossa oleva sokeriaddikti, lankeaminen on edelleen mahdollista, tilini on ainoastaan deaktivoitu ja käytön jatkaminen vain kirjautumisen sekä varmistussähköpostin takana.

Yhteydenpito

Vähenikö yhteydenpito kun lopetin Facebookin käytön? Kyllä. Toisaalta yhteydenpito ei pudonnut yhtä paljoa kuin se oli kasvanut Facebookin käytön aikana. Huomattavaa on se, että olen puhunut puhelimessa enemmän kuin Facebookkia edeltäneenä aikana, syynä siihen on lähinnä ryhmien kautta tapahtuneen yhteydenpidon jatkuminen muita keinoja käyttäen.

Miksi sitten yhteydenpito ei jäänyt Facebookin aikaiselle tasolle? Yhteydenpito Facebookin kautta oli helppoa muttei se missään mielessä ole helpompaa kuin minkään muunkaan pikaviestimen käyttäminen ja ainoastaan hieman nopeampaa kuin tekstiviestien kirjoittaminen. Facebookin etuna on kuitenkin se, että kaikki siellä käyttävät samaa pikaviestintä, jolloin yhteydenpito on helppoa – Facebookissa olevien kavereiden välillä.

Facebookin jälkeisessä ajassa on silti olemassa kaikki yhteydenpitoon tarvittavat välineet: puhelin, sähköposti jne, jotka kuitenkaan eivät ole ihan yhtä reaaliaikaisia kuin pikaviestimet. Puhelin ja sähköposti eivät kuitenkaan sovellu helposti sellaiseen yhteydenpitoon jota voidaan pitää puolijulkisena.

Puolijulkisessa yhteydenpidossa sama viesti lähtee useammalle vastaanottajalle ja siitä voidaan keskustella yhdessä. Lisäksi puolijulkisena yhteydenpitona voidaan pitää Facebookin salaisia ryhmiä, joissa keskustelu rajoittuu tietyn joukon välille.

Facebook mahdollistaa myös julkisen yhteydenpidon. Tällöin puhutaan julkisista ryhmistä ja niissä tapahtuvista keskusteluista. Julkista yhteydenpitoa on myös suoran viestin lähettäminen toisen käyttäjän seinälle, jolloin jokaisella henkilöllä, joilla on oikeus nähdä vastaanottajan seinä, on mahdollisuus osallistua yhteydenpitoon.

Kaverisuhteet

Myös tilinsä lakkauttanut palaa pian takaisin, kun kaverit unohtavat vaikkapa kutsua hänet juhliin.

Kertooko tämä sitten enemmän Facebookkiin jääneistä kavereista vai Facebookin jättäneestä henkilöstä? En ainakaan huomannut, että kaikki kaverisuhteeni olisivat katkenneet Facebookin käytön päättymisen jälkeen. Ne jotka olivat virtuaalisia ja Facebookin mukanaan tuomia katkesivat mutta jos kaverisuhteet olivat ehtineet siirtyä reaalimaailmaan, niin ne ovat edelleen olemassa ja hoidan niitä ihan samalla intensiteetillä kuin ennenkin.

Millaisia kaverisuhteita Facebook sitten luo? Osa niistä voi olla merkityksellisiä, toiset eivät niinkään. Osaa Facebookin kaverisuhteista voi verrata siihen suhteeseen, joka minulla on maailman tapahtumiin. En varsinaisesti ole kiinnostunut kaikesta mitä maailmalla tapahtuu mutta kun lukee uutisia itseä kiinnostavista tapahtumista tulee samalla ainakin vilkaistua muista tapahtumista kertovien uutisten otsikot. Uutisvirta ei siis ole mitenkään satunnaisesti valittu sana Facebookissa.

Jos ei ole muita kanavia kaverisuhteiden ylläpitoon tai jos ei ole ollutkaan kaveripiiriä ennen Facebookkia, voi Facebookin käytön lopettaminen aiheuttaa sosiaalisia ongelmia, varsinkin jos kaveripiirin luonnin aloittaa sosiaalisesta mediasta.

Quitting is often considered social suicide; the one who disconnects or is disconnected becomes devoid of their social networks.

Virtuaalinen olemassaolo

Uutiset kertovat siitä, että jokin tapahtuma on käynnissä, eli on olemassa. Jossain vaiheessa tapahtuma päättyy, jolloin siitä kertovat uutiset loppuvat. Tapahtuma voi myös menettää uutisarvonsa, jolloin siitä ei enää uutisoida mutta tapahtuma on kuitenkin edelleen olemassa; muuttunut historian sivujuonteeksi, mahdollisesti saaden uutisarvonsa myöhemmin takaisin.
Harvinaisempaa on että Facebook-kaverisi lakkaa olemasta, vaikka tilapäivitykset päättyisivät. Se on kuitenkin mahdollista, niin on käynyt minullekin.

Tapahtumat itsessään eivät piittaa siitä uutisoidaanko niistä, ne ovat olemassa kaikesta huolimatta. Ihmiset tapahtumien taustalla tai joita tapahtumat koskettavat ovat enemmän kiinnostuneita siitä uutisoidaanko tapahtumia ollenkaan.

Asiaa on varmaan tutkitukin mutta luulen että eri palveluihin uutisia omasta toiminnastaan kirjoittavat ihmiset kokevat omasta mielestään olevansa enemmän olemassa kun he vertaavat itseään heihin, jotka eivät uutisoi itsestään. En muista varmaksi miten asian itse koin mutta muistelisin jossain vaiheessa alkaneeni vähentää “Kävin kävelyllä” -tyyppisiä tekemistä kuvaavia tilapäivityksiä. Niiden tilalle tulivat erilaiset linkit ja enemmän itseäni määrittävät “Sateesta huolimatta kävelin 20 kilometriä” -tilapäivitykset.

Kuinka merkityksellisenä sitten pidin itseäni, jos vain jaoin yksipuoleisesti tietoa itsestäni enkä välittänyt siitä lukeeko kukaan päivityksiäni. Paitsi että välitin, kyllä minua kiinnosti tietää lukiko kukaan tilapäivityksiäni. Määritin itseäni sen mukaan kuinka moni kuunteli minua ja reagoi siihen mitä sanon, määritän edelleen.

Facebook-hylkiö(kö)

Tunnenko sitten itseni Facebook-hylkiöksi, hylkäsivätkö kaverini minut vai hylkäsinkö minä kaverini laittaessani Facebookin tauolle? En, en, eivät. Saattaa olla että kaikki Facebook-kaverini tuskin ovat edes huomanneet etten ole enää olemassa Facebookissa. Toivon kuitenkin ettei Facebook ole perustanut minulle muistoprofiilia.

Entä palaanko enää Facebookkiin, edes poistamaan tilini lopullisesti? Tällä hetkellä se näyttää erittäin epätodennäköiseltä mutta koskaan ei saa sanoa ei koskaan.

Lisää aiheesta