Thanatosensitiivisyys

Kalevan kankaan hautausmaa

Oletko koskaan miettinyt mitä sähköposteillesi, salasanoilla suojatuille tiedostoille pilvipalveluissa tai lähes kaikelle sähköiselle datalle itsestäsi tapahtuu kuoltuasi? Harva ehkä edes ajattelee asiaa mutta on totta että yhä useampi meistä on siirtänyt sähköiseen kaiken sen tiedon mitä aikaisemmin on säilytetty paperisena.

Materialistinen jäämistö jää kuolinpesän haltuun ja siihen on helppo päästä käsiksi mutta entä sähköinen tieto? Mitä sille tapahtuu? Tällaisia kysymyksiä käsittelee ihmisen ja teknologian välisen vuorovaikutuksen konsepti, jota kutsutaan thanatosensitiivisyydeksi (thanatosensitivity).

Thanatosensitiivisyys?

En itsekään ollut törmännyt aiheeseen satunnaisia uutisia lukuunottamatta mutta thantosensitiivisyys tuli esille tehdessämme harjoitustyötä käyttäjäkeskeisen suunnittelun opintojaksolle. Thanatosensitiivinen lähestymistapa siis liittää ihmisen ja teknologian väliseen vuorovaikutukseen sekä kuolevaisuuden että kuoleman näkökulmat. Nykyisessä länsimaisessa yhteiskunnassa kuolema tunnutaan painettavan johonkin taustalle, unohduksiin.

Ihmiset tukahduttavat ajatuksen siitä, että kaikkien elämä päättyy joskus. Thanatosensitiivisyys lähestyy kuoleman ja kuolevaisuuden vaikutuksia ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutuksessa humanististen tieteiden tavoin. Ihmisen toimintaan ja käyttäytymiseen voivat vaikuttaa alitajuinen tietoisuus kuolevaisuudesta tai kuten Freud määrittelee: ihmisellä on vietti palata alkuperäiseen, elottomaan tilaansa.

Mitä jätän jälkeeni…

Kun kerran tiedät kuolevasi, miksi et valmistuisi myös siihen mitä jätät jälkeesi? Mutta kuinka siihen voisi valmistautua? Ensiksi kannattanee miettiä mitä haluaa jättää jälkeensä. Haluatko että kuolemasi jälkeen joku lukee kirjeenvaihtosi tai katselee valokuvakokoelmaasi? Haluatko kenties vain osan jälkeenjättämästäsi datasta olevan jonkun käytössä? Vai haluatko lahjoittaa kaiken tutkimusaineistoksi museoille?

Kannattaa myös muistaa että tietyssä mielessä materiaalin luoja elää materiaalinsa kautta ikuisesti, kunhan vain joku sitä lukee tai katsellee. Entä sitten muu kuin yksityinen data, esimerkiksi työnantajan palveluksessa luotu materiaali, joka yleensä on vahvasti salasanalla suojattu. Tai ainakin pitäisi olla. Työnantaja varmasti haluaa päästä materiaaliin käsiksi työntekijän kuoltua.

Lisäksi on mahdollista että data säilyy sen luojan tietämättä. Palvelimille jää jälkiä siellä olleesta datasta, eikä tietokoneen kovalevyjen alustaminen oikeasti poista sillä olevaa dataa.

… ja miten?

Jos kuitenkin haluat kuolemasi jälkeen antaa läheisillesi mahdollisuuden päästä käsiksi sähköiseen dataasi, mitä mahdollisuuksia sinulla sitten on?

Yksi vaihtoehto on liittää kaikki salasanasi osaksi testamenttia. Ongelmana ehkä on se, että kun vaihdat salasanasi johonkin palveluun, niin sinun pitää muistaa vaihtaa se myös testamenttiisi. Voit myös käyttää ohjelmistoa, joka säilöö salasanasi yhden salasanan taakse, jonka sitten jätät jälkeesi testamentissa. Mutta jälleen sinun pitää muistaa vaihtaa tämäkin salasana testamenttiin, jos muutat sitä.

Toinen vaihtoehto on luoda järjestelmä, jossa on mahdollista antaa kolmannelle osapuolelle pääsy dataan tiettyjen ehtojen täytyttyä. Tällaisesta menettelystä käytetään nimitystä key escrow.

Tämä kirjoitus perustuu Michael Massimin ja Andrea Charisen artikkeliin Dying, Death, and Mortality: Towards Thanatosensitivity in HCI (PDF, 166kb).

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *