Kategoriat
Käytettävyys

E-resepti VR:n viitoittamalla tiellä

E-reseptissä on suunnitteluvirhe, joka aiheuttaa sen ettei kaikkiin kenttiin voi aina kirjoittaa tarpeellista määrää tekstiä ja tarpeellista tietoa saattaa jäädä pois, uutisoi Yle. Mutta miksi näin on päässyt käymään.

E-resepti

Tänään Yle uutisoi kuinka sähköinen resepti (E-resepti) on kohdannut ongelmia. E-reseptissä on suunnitteluvirhe, joka aiheuttaa sen ettei kaikkiin kenttiin voi aina kirjoittaa tarpeellista määrää tekstiä ja tarpeellista tietoa saattaa jäädä pois.

Konttinen kertoo, että määritystyössä kuullaan aina lääkäreitä, mutta vasta käyttäjäkokemus kertoo totuuden ja antaa lisää näkökulmia.

– Nyt kun käyttäjäkokemukset ja palautteet on saatu kokoon, niin niistä on otettu opiksi, ja sähköisen lääkemääräyksen toiminnallisuutta lähdetään parantamaan, hän vakuuttaa.

Suunnitteluprosessissa siis selvästikin määritellään tuotteen sisältöä suunnitteluvaiheessa, mikä on olennainen osa käyttäjäkeskeistä suunnittelua. Mutta käyttäjäkeskeistä suunnittelua ei kuitenkaan voi tehdä ilman käyttäjä- / käytettävyystestausta. Tässä tapauksessa näin on kuitenkin luultavasti päässyt käymään. Käyttäjätestaus on jätetty tekemättä ja nyt korjataan tehtyjä virheitä käyttäjien palautteen perusteella.

Mitään syytä käyttäjätestauksen tekemättä jättämiseen ei kuitenkaan ole. Se on sekä helppoa että halpaa. Alkuunpääsemiseksi voin suositella Steve Krugin erinomaisia pikaoppaita Don’t Make Me Think – A Common Sense Approach to Web Usability ja Rocket Surgery Made Easy – The Do-It-Yourself Guide to Finding and Fixing Usability Problems.